Kunniakierros 2010

KUNNIAKIERROS 2010 juostiin tiistaina 15.6.2010 urheilukentällä

 

Kunniakierros 2010 juostiin tiistaina 15.6.2010 Lasten urheilukoulun jälkeen. Kunniakierros on yleisrurheilujaoston tärkein varainhankintokeino. Kunniakierroksen teema oli tänä vuonna "Tunti terveyttä kohti", tunnin aikana siis kierrettiin urheilukenttää kävellen tai juosten. Pääasiana oli liikunnan ilo!

 

Kunniakierros onnistui tänä vuonna erittäin hyvin. Uusia kerääjiä on tullut mukaan ja aikaisempinakin vuosina keränneet ovat pysyneet mukana. Juoksijoita oli liikkeellä enemmän kuin viime vuonna ja keräyssumma 6737,59€ ylitti sekä odotukset että viime vuotisen keräyssumman. Tänäkin vuonna ÄhtU:n kunniajäsen Hely Hietanen vastasi ylivoimaisesti suurimmasta keräysmäärästä. Hely keräsi 3456€, mikä on 4 euroa enemmän kuin viime vuonna. Tasaisen varmaa toimintaa! 10-vuotias Juuso Toivonen kiersi tunnissa 29 kierrosta, Maija Tukevan kierrosmaksu oli 31,47€ ja nuorin kerääjä oli Liisi Santala.

 

nimi                                        

kierrokset     

keräyssumma
Hely Hietanen                                                                            23 3456,00
Maija Tukeva 27 1845,69
Nella Humalamäki 19 354,50
Ilari Erkkilä - 336,00
Liisi Santala 6 243,00
Sini-Tuuli Raivio 21 106,00
Juuso Toivonen 29 73,00
Ville Toivonen 18 66,40
Henri Peltola - 50,00
Helmi Heikkilä - 45,00
Taru Lindholm 22 44,00
Neea Puskala 20 36,00
Anni-Mari Kantoniemi 4 30,00
Vilma Heikkilä - 10,00
Pilvi Heikkilä - 10,00
Erkki Toivonen 20 8,00
Aleksi Tuononen 4 8,00
Anni Varjanto 20 8,00
Iina Varjanto 24 8,00
YHTEENSÄ 6737,59

 

 

KUNNIAKIERROS 2009 juostiin torstaina 11.6. urheilukentällä

 

Tänä vuonna keräyssummaksi kohosi 5771,80 euroa. Varsinaisten Kunniakierros-juoksijoiden joukossa oli tänä vuonna myös urheilukoulu-lapsia, jotka tavoittelivat omia kierrosmääriään yleisurheilupalkinnon innoittamana. Paras kerääjä oli totutusti Hely Hietanen, jo yli 25:n vuoden ajan hän on avustanut ja tukenut yleisurheilua todella vahvasti. Myös monet muut kerääjät olivat olleet hienosti asialla, uusia yleisurheiluperheitä on mukava nähdä kasvavan. Toivottavasti urheilukoulun innoittamana myös lisää kerääjiä tulisi ensi vuonna mukaan, kaikki tuki on tarpeen! Eniten kierroksia tunnin aikana kiersi vasta 9-vuotias Iiro Suutarinen, jolle kertyi 27 kierrosta. Myös useat muut nuoret juoksijat tahkosivat kierroksia kunnioitettavia määriä.

 

NIMI

 

 

KIERROKSET

 

KERÄYS-SUMMA

 

 

Hietanen Hely

        

          

         23   

      

    3 452,00   

 

 

Tukeva Maija

            

       

         26   

   

       434,80   

 

 

Erkkilä Ilari

         

 

 

            

       251,00   

 

 

Kahila Caro

     

          

         20   

      

       246,00   

 

 

Viertola Jesse

         

          

         17   

     

       232,00   

 

 

Huhtamäki Hermanni

            

 

         21   

              

       208,00   

 

 

Pirinen Juho

           

         

         21   

       

       201,50   

 

 

Humalamäki Netta

             

         

         25   

     

       199,00   

 

 

Pirttimäki Harri

           

 

 

             

       186,00   

 

 

Kantoniemi Henni-Liina

           

          

         18   

 

       168,00   

 

 

Kuivikko Sinikka

         

 

 

           

       165,00   

 

 

Varjanto Iina

 

          

         26   

      

         13,00   

 

 

Suutarinen Iiro

            

 

         27   

            

           8,00   

 

 

Varjanto Anni

 

          

         15   

       

           7,50   

 

 YHT.

 

        

 

 

   

         5771,80

 

 

Kunniakierros on suomalaisen urheilutoiminnan suurin hyväntekeväisyyskampanja.  Kampanjan tuotolla tuetaan nuorisourheilua ja harrasteliikuntatoimintoja sekä liikuntakasvatustyötä yleisurheiluseuroissa. Kunniakierros on myös Ähtärin Urheilijoiden yleisurheilujaoston suurin varainkeruutapahtuma, kampanjan avulla leirit, treenit, urheilukoulut, kisat ja muut tapahtumat onnistuvat.

 

Kuvia Kunniakierrokselta 2009.

 

Tunnelmia Kunniakierrokselta 2008:

Kunniakierros lähtee liikkeelle

Kunniakierros juostiin 12.6. Ähtärin Urheilukentällä

Ähtärin Urheilijoiden Kunniakierros juostiin hyvissä olosuhteissa torstai-iltana. Juoksijoita oli 16 kpl eli yksi enemmän kuin viime vuonna. Keräyssumma kohosi 6544,75 euroon. Paras kerääjä oli totuttuun tapaan Hely Hietanen, joka keräsi nyt oman ennätyksensä 3636 euroa. Vuosien 1982-2007 välisenä aikana Hely on kerännyt kaiken kaikkiaan jo yli 30 000 €. Eniten kierroksia juoksivat Jenni Nokelainen ja Heidi Jousmäki, jotka pinkoivat 26 kierrosta. Ilahduttavaa oli myös uusien nuorten kerääjien mukaantulo. Nuorimmat juoksijat olivat 6-vuotiaat Jesse Viertola ja Juho Pirinen.

Ähtärin Urheilijat kiittävät kaikkia tukijoita ja kerääjiä

 Keräystulos

kerääjä kierrokset keräyssumma
Hely Hietanen 23 3636,00
Emmi Luokkakallio 24 552,00
Veera Karjala 17 409,75
Jenni Nokelainen 26 328,00
Katja Kaartinen 4 321,00
Harri Pirttimäki 11 248,00
Ilari Erkkilä 17 218,00
Nita Kahila 19 185,00
Maija Tukeva 17 170,00
Heidi Jousmäki 26 92,00
Jesse Viertola 17 84,00
Katri Paanannen 20 80,00
Päivi Paananen 24 70,00
Juho Pirinen 18 63,00
Juho Muhonen 8 54,00
Kasperi Rantakangas 34,00

Kärkikerääjät Hely Hietanen ja Emmi Luokkakallio taittavat taivalta
6-vuotiaat ensikertalaiset Juho Pirinen (214) ja Jesse Viertola (217) pudottavat LUK-vetäjä Harri Pirttimäen kannoiltaan
Jenni Nokelainen (vas.), Katja Kaartinen, Veera Karjala, Emmi Luokkakallio ja Hely Hietanen olivat viisi eniten kunniakierrokselle kerännyttä juoksijaa