Kunniakierros 2012

Kunniakierroksella rikottiin ennätyksiä

Kunniakierros juostiin lasten urheilukoulun jälkeen tiistaina 29.5. Tänä vuonna epävirallinen juoksijoiden lukumäärä oli pitkälle toista sataa, sillä lasten urheilukoululaiset juoksivat loppuverryttelynään vähintään yhden ratakierroksen varsinaisten juoksijoiden mukana. Numerolappu rinnassaan juoksi 22 juoksijaa, jotka keräsivät peräti 10218,74 euroa seuratoiminnan hyväksi. Lisäksi moni nuori kiersi rataa harjoittelumielessä, vaikka eivät keräykseen osallistuneetkaan. Keräyssumma nousi viime vuodesta lähes 2000€.

Eniten euroja keräsi totutusti Hely Hietanen, jonka tulos 4420 € on hänen kaikkien aikojen paras tuloksensa. Myös Maija Tukeva paransi viime vuodesta keräten nyt 2922,54 €. Maijan potista merkittävän osan muodostivat kierrosmaksut, joita oli 37,43€/kierros ja kierroksia hänelle kertyi 31. Eniten kierroksia juoksi Juuso Toivonen, joka taivalsi 33 kierrosta eli 13,2 km tunnissa. Juuson vanavedessa Tuomas Autio ja Matias Mehtonen juoksivat 32 kierrosta ja Ville Toivonen 31 kierrosta. Myös Raimo Kautun kierrosmäärä (29) ja keräyssumma (694 €) olivat huomattavia.

Ähtärin Urheilijat kiittävät kaikkia tapahtuman tukijoita, kerääjiä ja juoksijoita! Kunniakierroksen tulokset kokonaisuudessaan:

Hietanen Hely164420,00
Tukeva Maija312922,54
Kauttu Raimo29694,00
Humalamäki Netta      22600,00
Erkkilä Ilari0325,00
Santala Liisi10320,00
Toivonen Juuso33173,00
Toivonen Ville31163,20
Hautala Siiri4110,00
Hautala Reetta4100,00
Autio Tuomas3262,00
Suutarinen Sisu662,00
Suutarinen Pyry1260,00
Koivisto Ari160,00
Puskala Neea2745,00
Pirinen Jouni2244,00
Pirinen Juho1818,00
Huhtamäki Hermanni2610,00
Ylimäki Jaakko810,00