Kunniakierros 2014

 Kunniakierros tuotti 11 125 €

Ähtärin Urheilijat kiittää tukijoita, kerääjiä ja juoksijoita onnistuneen tapahtuman luomisesta!

Kunniakierroskerääjät ja lasten urheilukoululaiset lähdössä
Eniten kierroksia: Juuso 31 ja Rickhard 30
Paras kerääjä, Hely Hietanen 5120 €

 Kunniakierrostulos hipoi ennätyksiä

ÄhtU:n kunniakierros juostiin kauniissä säässä 10.6. urheilukentällä 18 juoksijan voimin. Ensimmäisen kierroksen aikana mukana oli myös kymmenittäin lasten urheilukoululaisia, jotka loppuverryttelynään juoksivat kerääjien mukana. Illan saldona oli 10770 €, mutta tulos nousi 11 125 euroon, kun palauttamatta jääneitä keräyslistoja saatiin vielä tapahtuman jälkeenkin. Tulos on kaikkien aikojen 3. paras. Vain vuosina 1999 ja 2000 on keräys tuottanut enemmän. Ennätysvuoden 2000 tulos on huikea 12 598 €.

Paras kerääjä tänäkin vuonna oli Hely Hietanen tuloksella 5120 €, joka on samalla Helyn ennätystulos. Kunniakierrostapahtuman historian aikana Hely on kerännyt nuorisourheilulle huimat 59 104 euroa! Hely on koko Suomen kaikkien aikojen parhaita kunniakierroskerääjiä.

Toiseksi eniten keräsi Maija Tukeva, joka myös nosti ennätyksensä uudelle tuhatluvulle tuloksella 3668 €. Juuso Toivonen puolestaan juoksi 31 kierrosta taittaen siten matkaa tunnissa 12,4 km. Rickhard Tenhunen ja Maija Tukeva kiersivät rataa 30 kertaa.

Ks. kaikki kunniakierroksen tulokset liitetiedostosta.

 

Kaikki mukaan Kunniakierrokselle!

 

Ähtärin Urheilijoiden kunniakierros juostaan tiistaina 10.6.2014 klo 19 alkaen. Osallistumalla Ähtärin Kunniakierrokselle tuet nuorten yleisurheilutoimintaa oman paikkakuntasi seurassa. Keräyksen tuotolla toteutetaan laadukasta ja monipuolista toimintaa suurelle joukolle ähtäriläisille lapsille ja nuorille. Esimerkiksi lasten urheilukouluun osallistui noin 120 lasta vuonna 2013. Hyvästä nuorisotyöstä ja valmennuksesta kertovat kolmas sija  EPU:n alueella 9-15-vuotiaiden seurapisteissä, jaettu toinen sija EPU:n juoksukoulukisassa, neljäs sija valtakunnallisessa Vattenfall-seuracupissa sekä sijoitus I-luokan seurana SUL:n luokituksessa. Kalevan Kisa -edustajia seurassa oli yksi. Aleksi Tuononen valittiin seuran parhaaksi urheilijaksi. Vahvimpana meriittinä oli hopea M19-sarjan 10-ottelussa.

Viime kesänä kunniakierros onnistui erinomaisesti. Juoksijoita oli 16 ja keräyssumma nousi 9744,40 euroon. Hely Hietanen hipoi edellisen vuoden keräysennätystään summalla 4250 €.

Toivomme, että mahdollisimman moni nuori urheilija osallistuu kunniakierrokselle, sillä sen tuotolla tuetaan nimenomaan teidän urheilemistanne!

Kunniakierrokselle voit osallistua kävelijänä tai juoksijana. Pääasia on osallistuminen ja liikunnan ilo! Samalla voit myös testata oman kestävyyskuntosi.

Lasten urheilukoululaisille on tarjolla lisäetuina LUK puoleen hintaan, jos hän kerää yhden täyden Kunniakierros-listan. LUK on ilmainen, jos urheilukoululainen kerää kaksi täyttä listaa.

Voit olla mukana myös tukijana, jolloin pienin tukisumma on 12 €. Tukijana annat nimesi ja osoitteesi urheiluseuran kerääjälle. Tiedot kirjataan Kunniakierroksen keräyslomakkeeseen.

Keräyslistoja saa Jorma Tukevalta p. 040-830 4149 ja Erkki Toivoselta 050-5288 264. Viime vuonna mukana olleille postitamme listat. Näihin keräyslistoihin voi kerätä tukimaksuja liikeyrityksiltä tai yksityisiltä henkilöiltä. Tukimaksu laskeutetaan myöhemmin, joten rahaa ei pidä kerätä suoraan.

Lisätietoja Kunniakierroksesta saat osoitteesta www.kunniakierros.fi.  

Kunniakierrosterveisin

Jorma Tukeva, yleisurheilujaoston puheenjohtaja