kausi 2010-2011

ÄhtU:n hiihtäjät Vuokatissa

Ähtärin Urheilijoiden ykkösjoukkue Rakettiviestissä loistavasti toinen! 

 Joukkueen sijoitus vaihteli toisen ja kuudennen välillä viestin aikana. Loppua kohden ÄthU:n hiihtäjät ohittivat joukkueita yksi toisensa jälkeen ja lopussa maaliin tultiin toisena Seinäjoen hiihtoseuran jälkeen. Tulokset
 

ÄhtU hiihtäjät hyvässä iskussa Vuokatin Hopeasommassa 

Hopeasomman loppukilpailu hiihdettiin tänä vuonna Vuokatin loistavissa olosuhteissa. Kilpailun jokaisessa sarjassa oli mukana toistasataa ikäluokkansa parasta hiihtäjää. Lauantaina hiihdettiin henkilökohtaiset kilpailut vapaalla hiihtotavalla. Parhaasta ähtäriläissijoituksesta vastasi Juho Muhonen. Hän oli 15-vuotiaiden poikien viidellä kilometrillä 11. Juho aloitti kisan räväkästi. Noin kilometrin kohdalla Juho oli vain seitsemän sekuntia jäljessä kisan voittaneesta Kouvolan hiihtoseuran Lauri Lepistöstä. Seuraavassa väliaikapisteessä, noin puolitoista kilometriä ennen maalia Juho taisteli vielä sijoituksesta viiden parhaan joukkoon. Lopun sekuntitaistelun jälkeen Juhon sijoitus oli 11. -Olin tyytyväinen hiihtooni, kannustus ja väliaikatiedot auttoivat jaksamaan loppuun asti, totesi Juho iloisena.
 Eero Aittolampi sijoittui pojat 14-vuotiaiden 5 kilometrillä 14:nneksi. -En pystynyt antamaan tänään ihan parastani, laskuissa jalat eivät palautuneet kunnolla. Lieneekö syynä parin viikon takainen sairastelu, pohdiskeli Eero. Hyviä ähtäriläissuorituksia jatkoi myös Jenni Nokelainen. Hän oli naiset 16-sarjassa 5. kilometrillä 16. Oona Eerola oli tyytyväinen hiihtoonsa. Hän paransi sijoitustaan edellisvuodesta huomattavasti ollen nyt 45. tyttöjen 14-sarjassa.
Sunnuntain perinteisellä hiihdetyissä viesteissä Ähtärin Urheilijoiden N 16 - joukkue: Laura Muhonen, Oona Eerola ja Jenni Nokelainen sijoittuivat 19:nneksi. Tytöt olivat tyytyväisiä hiihtoonsa kovatasoisessa viestissä. Jenni Nokelainen onnistui ankkuriosuudellaan. -Osuuden 5. nopein aika tuntui hyvältä. Perinteisen hiihtotavan koenkin tällä hetkellä vahvempana, totesi Jenni. (HS tulokset)

 
Nuorten SM-sprintit ja Koululiikuntaliiton mestaruudet hiihdettiin Saarijärvellä
 
M 20 -sarjan Sprintissä Joonas Kantoniemen ja Johannes Karhun hiihto riitti välieriin saakka. Joonaksen lopullinen sijoitus oli 10. ja Johanneksen 12. Pauli Keisanen ylsi alkueriin ja lopullinen sijoitus oli 22. Jenni Nokelainen oli N16 C-finaalin toinen ja lopullinen sijoitus oli 14.
 
KLL Suomen mestaruushiihdoissa Jenni Nokelainen hiihti perinteisellä tyylillä käydyssä kilpailussa kuudenneksi. Joonas Kantoniemi oli M20 –sarjassa 8. ja Pauli Keisanen samassa sarjassa 16.
Eero Aittolampi oli M14 –sarjan 14.
Piirinmestarit Joonas Kantoniemi, Eero Aittolampi ja Juho Muhonen

PIIRINMESTARUUSHIIHDOISTA KOLME KULTAA ÄHTÄRIN HIIHTÄJILLE

Joonas Kantoniemi, Juho Muhonen ja Eero Aittolampi ottivat sarjojensa voitot PM-hiihdoissa Vaasassa. Kylmässä pakkassäässä vapaalla hiihdetyssä kilpailussa ähtäriläisten mitalisaalis kasvoi, kun hopeaa pokkasi Pauli Keisanen sekä PM-pronssia Laura Muhonen (N16) ja Tiina Autio (N17). Tässä tarkemmat tulokset 

14-vuotiaitten viidellä kilometrillä Eero Aittolampi viiletti odotetusti ylivoimaiseen voittoon, vaikka kokikin pakkaskelin raskaaksi hiihtää. Eeron kovin kilpakumppani Jalasjärven Jalaksen Juho-Petteri Hongisto jäi Eeron vauhdista 40 sekuntia. Ähtärin Markus Jousmäki oli samassa sarjassa seitsemäs.

Juho Muhonen hiihti puolestaan unelmahiihdon 15-vuotiaissa pojissa. Hän voitti viidellä kilometrillä viime vuoden Hopeasompakisan kakkosta, toipilaana kisaan osallistunutta Karri Hakalaa toista minuuttia. -Hiihto tuntui mukavalta ja suksi toimi moitteettomasti. Potkua hiihtoon sain, kun näin miten tavoitin Karria, puoli minuuttia Hakalan perään lähtenyt Muhonen totesi. Aittolampi ja Muhonen eivät turhaan päivän menestystään tuuletelleet, sillä he saivat kuuman ryhmän lähtöpaikan kauden pääkisaan, Vuokatissa hiihdettävään Hopeasomman loppukilpailuun.

M20-sarja oli ähtäriläisten juhlaa. Joonas Kantoniemen meno näytti alkumetreiltä saakka siltä, että tänään hiihto kulkee. Hän voitti piirinmestaruuden reilun minuutin erolla toiseksi tulleeseen Ähtärin Urheilijoiden Pauli Keisaseen. Näin ähtäriläiset saivat iloita kaksoisvoitosta.

Ähtärin Urheilijoilta oli kisoissa mukana kaikkiaan kolmetoista hiihtäjää. Erityisesti nuorimpien hiihtäjien innokkuuteen seurassa ollaan tyytyväisiä. Mm. Matias Mehtonen ja Aatu Varjanto olivat ensimmäistä kertaa piirinmestaruushiihdoissa hakemassa kisakokemusta.

Ähtäri yllätti Maakuntaviestissä

Pienten kuntien voitto sekä naisille että miehille

Lauantaina hiihdetyt maakuntaviestit Kurikan Mietaan hiihtokeskuksessa vetivät runsaslukuisen yleisön kisapaikalle nauttimaan jännittävästä hiihtourheilutapahtumasta. Naisten viestivoiton nappasi neljännen peräkkäisen kerran Vaasan naisjoukkue. Viime vuoden kakkonen Mustasaari uusi hopeansa, jääden vain 13 sekuntia voittajalle. Kolmannesta sijasta käytiinkin sitten huima taistelu ankkuriosuudella Ähtärin Henna-Riikka Salon ja Kurikan Katja Ruotsalaisen kesken. Maalikameran kuvan analysoinnin jälkeen Ähtärin naishiihtäjät saivat tuulettaa pronssimitalia ja samalla pienten kuntien voittoa.

Nappisuoritukseen yltäneessä Ähtärin naisjoukkueessa hiihtivät Tiina Autio, Enni-Maaria Kantoniemi, Jenni Nokelainen, Heidi Jousmäki ja Henna-Riikka Salo. Tiina aloitti osuutensa vahvasti tuoden Ähtärin vaihtoon kuudentena vain kymmenen sekuntia jäljessä kakkosena vaihtaneesta Jalasjärvestä. Enni-Maaria hiihti onnistuneen, rennonnäköisen hiihdon, ja toi viestin viidentenä Jenni Nokelaiselle, jolle kellotettiin kolmannen osuuden nopein osuusaika. Jenni ohitti kovan kilpakumppaninsa Jalasjärven Sanni Vuorisen, ja lähetti näin ollen Heidi Jousmäen matkaan kutkuttavan jännittävissä asemissa neljäntenä. Heidi hiihti ehjän hiihdon ja lähetti Henna-Riikan matkaan viidentenä. Ankkuriosuudella Henna-Riikka ajoi neljäntenä hiihtäneen Seinäjoen kiinni ja taisteli sitkeästi Kurikan Katja Ruotsalaisen kannoilla. Kurikan ankkuri joutui huikealla loppusuoran taistelulla taipumaan Ähtärin hiihtäjälle. Naisissa Jenni ja Henna-Riikka hiihtivät osuuksiensa nopeimmat ajat.

Miesten viestissä Ähtäri oli viides ja pienten kuntien voittaja. Voiton vei edellisvuosien tapaan Vaasa, toiseksi hiihti Mustasaari ja kolmanneksi Seinäjoki.

Tasaisen aloitusosuuden jälkeen Ähtäri johti koko viestiä aina kuudenteen osuuteen saakka. Kun kisan kuuluttajana oli vielä Raimo Kuoppa-aho, Ähtärin joukkue sai aikamoista hehkutusta. Joonas Kantoniemi loi avausosuuden hieman sairastellen hiihtäneenä Eero Aittolammelle hyvät asetelmat ohittaa koko muu porukka, eikä Eero jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Hän toi viestin ensimmäisenä Juho Muhoselle, joka lisäsi johtoa yli puoleen minuuttiin. Seuraavalla osuudella Janne Muhonen oli tiukasti takaa-ajettuna, mutta sai kuitenkin pidettyä Ähtärin johtoaseman. Markus Jousmäki teki viidennellä osuudella unelmahiihdon lisäten jälleen johtoa. Seuraavaksi Ähtärin viestiä vei Laura Muhonen, joka päästi vain kaksi poikaa ohitseen. Tässä vaiheessa Ähtäri oli koko viestin kolmantena. Kahta viimeistä osuutta hiihtivät Aution poika ja isä - Taneli ja Markku. Tällöin Ähtäri ja Vöyri kävivät taistelua pienten kuntien voitosta. Taneli otti Vöyrin hiihtäjään vielä kaulaa, mutta Markkua ajoi takaa Vöyrin vahva ankkuri. Make tiesi onneksi tilanteen ja osasi säädellä hiihtovauhtiaan oikein. Lopussa eroa oli vielä 11 sekuntia, ja näin Ähtäri sai tuulettaa pienten kuntien voittoa. Miehissä Eero Aittolampi ja Markus Jousmäki hiihtivät osuuksiensa nopeimmat ajat. Juho Muhonen oli osuutensa kolmas.

Sekä miehissä ja naisissa ähtäriläishiihtäjät pystyivät hiihtämään lähes kauden parastaan. Viesti sytyttää aina hyvään suoritukseen. Osuutensa oli myös hyvällä suksihuollolla. Ähtäristä löytyy asiantuntemusta huippuhiihdon suksivoitelusta, jonka avulla pieni huoltoryhmä laittoi hiihtäjien sukset loistavaan kuntoon.

Ähtäri on ollut naisten viestissä kärkikahinoissa jo useamman vuoden ja sama jatkunee. Miesten joukkue on parantanut sijoitustaan viime vuosina: 2008 Ähtäri oli 15, 2009 keskeytettiin 15. sijalta, 2010 Ähtäri oli kahdeksas ja nyt viides. Ensivuonna tavoitteena on päästä jo kolmen joukkoon. Harjoitteluinto koko hiihtoryhmällä on kova ja se on tuonut tulosta

Suksihuollon toiminnasta vastasi Jukka Ahtola. Joonas, Pauli ja Tero myös tyytyväisinä

JOONAS KANTONIEMI VIIDES NUORTEN SM-HIIHDOISSA

Nuorten SM-hiihdot kisailtiin Hollolassa 8.-9.1 leudossa talvisäässä.  Ähtärin Urheilijoista mukana oli kuusi hiihtäjää. Sunnuntaina sykkeet nousivat muillakin kuin hiihtäjillä, seuratessa M20-sarjan 15 kilometrin hiihtoa perinteisellä hiihtotyylillä. Joonas Kantoniemen sijoitus väliajoissa vaihteli seitsemäntenä ja kahdeksantena. Viimeisellä vitosella hän sai vielä lisättyä vauhtiaan ja oli lopputuloksissa upealla hiihdolla viides. Joonas oli tyytyväinen ja hieman yllättynytkin päivänsä hiihtoonsa. Varsinkin, kun muisteli lauantain vapaan kympin kilpailua, jolloin alun kohtalaisesti kulkeneen hiihdon jälkeen tuli täydellinen katkeaminen kahdeksan kilometrin kohdalla, ja sijoitus tippui 26:ksi. Sunnuntain hankalassa kelissä hiihto kulki kuitenkin helponoloisesti ja suksi toimi moitteettomasti. Joonas jäi vain reilut 22 sekuntia hopeasta ja 13 sekuntia mitalista.
Samassa M20-sarjassa Pauli Keisanen oli 15. ja Tero Nokelaisen sijoitus oli 30. 
N17- sarjassa kymmenen kilometrin perinteisessä hiihdossa Tiina Aution sijoitus oli 38. ja Heidi Jousmäen 53.
Lauantaina hiihto ei kulkenut vielä sunnuntain malliin. Tytöt hiihtivät 5 kilometriä vapaalla. Tiina oli 49. ja Heidi 64. Pauli oli vapaan kympillä 31. Johannes Karhu 41.(M20) ja Tero 61.

ÄHTÄRIN HIIHTÄJIEN KAUSI 2010-2011 AVATTU

Perjantaina 28.1 saimme jännittää niin paikan päällä Vöyrillä kuin TV:n äärellä kotikatsomoissa kun Joonas Kantoniemi ja Johannes Karhu taistelivat miesten SM-sprinttiviesteissä Vöyrillä.

Isossakyrössä Pohjankyrön hiihdoissa Oona Eerola taisteli (N14 3km) itsensä neljänneksi jääden vain 45 sekuntia voittajalle. Kansallisissa Huiman hiihdoissa Äänekoskella Joonas Kantoniemi hiihto M20-sarjassa 10km vapaalla hiihtotyylillä pronssille. Torisevan hiihdoissa Tuomas Autio puolestaan sivakoi M14-sarjassa kymmenellä kilometrillä yhdeksänneksi.

Juhan hiihdossa Kurikassa 22.1 korkeimmalle korokkeelle nousivat Eero Aittolampi (M14 5km P) ja Pauli Keisanen (M20 15km P). Myös Ville Muhonen, Matias Mehtonen, Enni-Maaria Kantoniemi, Markus Jousmäki, Juho Muhonen, Heidi Jousmäki ja Janne Muhonen hiihtivät Kurikassa seuramme väreissä.

15.-16.1. viikonloppuna hiihdetyissä Vöyrin Nuorten SM- Yhdistelmähiihdoissa Joonas oli 19. ja Pauli 29. Samana viikonloppuna kansallisissa nuorten Säläsjärven hiihdoissa Jurvassa Oona Eerola hiihti N14 -sarjassa 3 kilometrillä hienosti neljänneksi.

Seinäjoen talvikisoissa 2.1  Joonas ja Pauli ottivat kaksoisvoiton M20-sarjassa. M14 sarjassa Eero taisteli viime vuoden Hopeasompakisan kakkoseksi hiihtäneen Posion Eero Vuollettia vastaan loppusuoralla, jääden vain aavistuksen loppuvenytyksessä

Uudenvuodenpäivänä Joonas ja Johannes hiihtivät Laajavuori-sprintissä Jyväskylässä. Kisat olivat samalla nuorten mm-katsastuskilpailut. Joonas pääsi alkueristä jatkoon, mutta jäi välieriin ollen lopulta 15. Johannes oli karsinnan 21.

Teuvan kansalliset Parrassa Tapaninpäivänä olivat Eeron, Joonaksen ja Jannen juhlaa, jotka voittivat oman sarjansa. Jenni oli kovatasoisessa sarjassa hienosti toinen.Vetelin Tapanin hiihdoissa Pauli hiihti neljänneksi.

Mustikkavuoren kansalliset 11.12 onnistuivat loistavasti sekä järjestelyjen että aurinkoisen sään puolesta. Ajanotossa ehkä koettiin hikisimpiä hetkiä, kun ohjelma ilmoitti yhtä äkkiä sulkevan itsensä.... Onneksi varakoneesta saatiin puuttuvat ajat ja ehkä kisailijat ja katsojat eivät tukalaa tilannetta edes huomanneet.
Kisoihin osallistui lähes kaikki seuran hiihtäjät. Jenni ja Eero valtasivat podiumin korkeimmat paikat. Joonas oli toinen ja Iiro Suutarinen, Maija Tukeva sekä Matias Mehtonen olivat sarjoissaan kolmansia.
Ladut kisoihin ajoi viimeistä kertaa virallisella työajalla Leppämäen Matti, joka loppuvuodesta pääsi eläkkeelle. Seura muisti Mattia kiittäen laduista, jotka ovat aina kunnossa.

Joonas Kantoniemi avasi kautensa Kontiolahden FIS-kisoilla 4.12 sijoittuen M20-sarjassa 16:nneksi.
Osa seuran muista hiihtäjistä  avasi kautensa kansallisilla Saarijärven hiihdoilla 4.12. tai Lehtimäen Valkealammen hiihdoilla 5.12. Saarijärvellä Eero Aittolampi voitti M14 sarjan lähes minuutilla. Tero Nokelainen hiihti upeasti toiseksi ja Pauli Keisanen kolmanneksi M20- sarjassa. Lehtimäellä seuran uusin hiihtäjä Johannes Karhu sijoittui kolmanneksi ja M14-sarjassa Markus Jousmäki hyvällä hiihdolla neljänneksi.